Cairnsin Kartta

  Kartat  World Map Finder 
  Cairnsin Kartta : Maailmankartta  > Oseanian Kartta  > Australian Kartta  > Cairnsin Kartta
Kartta-Cairns Google-Cairns Wikipedia-Cairns
Helppokäyttöinen Cairnsin Kartta, parhaat karttasivustot.
  Kartta - Cairns
Cairns
Cairns on kaupunki Australian koillisosassa, Queenslandin osavaltiossa, Korallimeren rannalla, Cape Yorkin niemimaan juuressa, Barron- ja Mulgrave-jokien suistoalueella. Nimensä kaupunki on saanut William Wellington Cairns -nimisen Queenslandin osavaltion kuvernöörin mukaan. Cairnsilla tarkoitetaan kaupungin lisäksi myös ympäröivää paikallishallintoaluetta. Kaupungissa on asukkaita 135 856 (tieto vuodelta 2008). Cairns sijaitsee 1700 kilometriä läänin pääkaupungista Brisbanesta ja 2500 kilometriä maan pääkaupungista Canberrasta, ja saman verran suurkaupunki Sydneystä.

Alueen pääelinkeinot ovat matkailu ja maatalous (sokeriruo'on ja banaanien viljely. Vilkkaan kansainvälisen lentokenttänsä, vehreän trooppisen luontonsa sekä ennen kaikkea Ison valliriutan ansiosta Cairns on suosittu lomakohde erityisesti japanilaisten ja muiden aasialaisten keskuudessa. Myös länsimaiset matkailijat viihtyvät alueella erityisesti talviaikaan, jolloin lämpötila pysyttelee alle 30 asteessa eikä sada niin kuin kesällä sadekauden aikaan, jolloin on hyvin kuumaa ja kosteaa.

Kaupungin keskusta edullisine hostelleineen on nuorten reppumatkailijoiden suosiossa. Matkailukohteita ovat muun muassa sademetsäretket, köysirata Kurandan vuoristokylään, sukellusretket valliriutoille sekä sademetsäretket ympäristön kyliin.

Cairns on suhteellisen tiiviisti rakennettu johtuen siitä, että kaupunki sijaitsee tasangolla korkeiden vuorten ja meren ympäröimänä. Tosin valtaosa asutuksesta, niin kuin muuallakin Australiassa, on omakotialueita. Sadekauden ja trooppisten hirmumyrskyjen, syklonien aikana tulvat ovat ongelma keskustassa ja lähellä rantaa olevilla alavilla asuinalueilla.
terms of the GNU Free Documentation License.
Sponsorilinkit
Tulokset - Cairnsin Kartta RSS
Google-Cairnsin Kartta
Google-Cairnsin Kartta

Google Earth
1024 x 768 pixels
Cairnsin Kartta
Google-Cairnsin Kartta

Yahoo! Map
1024 x 768 pixels
Cairnsin Kartta
Google-Cairnsin Kartta

Bing Map
1024 x 768 pixels
Cairnsin Kartta
MapQuest-Cairnsin Kartta

Open Street Map
1024 x 768 pixels
Cairnsin Kartta
MapQuest-Cairnsin Kartta

MapQuest
1024 x 768 pixels
Cairnsin Kartta
Youtube-Cairnsin Kartta

Youtube
1024 x 768 pixels
Cairnsin Kartta
Flickr-Cairnsin Kartta

Flickr MAP
1024 x 768 pixels
Cairnsin Kartta
Google-Cairnsin Kartta

Panoramio Map
1024 x 768 pixels
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - cairns_map.jpg

cairns_map.jpg
2022 x 1139 pixels - 293k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - v-p18.gif

v-p18.gif
980 x 980 pixels - 128k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - qld%20map.gif

qld%20map.gif
929 x 1265 pixels - 116k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - cairns_city3.gif

cairns_city3.gif
901 x 1350 pixels - 137k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - cairns_bus_map.gif

cairns_bus_map.gif
841 x 1190 pixels - 107k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - map.jpg

map.jpg
800 x 1014 pixels - 159k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - map_cair.gif

map_cair.gif
800 x 979 pixels - 345k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - coral%20tree%20map.jpg

coral%20tree%20map.jpg
800 x 557 pixels - 147k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - 101545.gif

101545.gif
797 x 857 pixels - 88k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - map.jpg

map.jpg
750 x 862 pixels - 81k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - map.gif

map.gif
740 x 603 pixels - 289k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - CNS_map.gif

CNS_map.gif
713 x 1006 pixels - 68k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - Cairns.gif

Cairns.gif
700 x 525 pixels - 52k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - CairnsMap.gif

CairnsMap.gif
679 x 662 pixels - 117k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - cairns_cooktown_map.gif

cairns_cooktown_map.gif
660 x 760 pixels - 94k
Cairnsin Kartta
Cairnsin Kartta - cairns_beaches_map.gif

cairns_beaches_map.gif
659 x 575 pixels - 24k
Linkki - Cairnsin Kartta
Tehdäksesi linkin WorldMapFinder :hin valitse seuraava HTML-koodi ja kopioi ja liitä se kohteeseen.
Tekstilinkki
Cairnsin Kartta
Google - Cairnsin Kartta
Kuvalinkki
 1  2  3  4  Seuraava
  Noin WorldMapFinder - Ota yhteyttä  © 2002 - 2009 WorldMapFinder