|
|
|
|
|
Santa Barbara on Yhdysvaltain kaupunki Kaliforniassa. Se on Santa Barbaran piirikunnan pääkaupunki. Kaupungin asukasluku on 92 765 (2005), mutta koko sitä ympäröivällä metropolialueella asuu 201 058 ihmistä (2000).
Santa Barbara sijaitsee Tyynen valtameren rannikolla, 137 kilometriä Los Angelesista luoteeseen. Kaupunki jouduttiin rakentamaan suurilta osin uudelleen 29. kesäkuuta 1925 sattuneen maanjäristyksen jälkeen. Suuri osa arkkitehtuurista on espanjalaistyylistä.
Santa Barbaran pinta-ala on United States Census Bureaun mukaan 107,3 km², josta vettä on 58,1 km² eli 54,17 %. Vuoden 2000 väestönlaskennan aikaan kaupungissa oli 92 325 asukasta, 35 605 taloutta ja 18 941 perhettä. Kaupungin väestöstä 74,04 % on valkoisia, 1,77 % afroamerikkalaisia, 1,07 % intiaaneja, 2,77 % aasialaisia, 0,14 % Tyynenmeren saarelaisia, 16,37 % muista roduista ja 3,85 % kahdesta tai useammasta rodusta. Espanjalais- tai latinalaisamerikkalaisperäistä on väestöstä 35,02 %.
Santa Barbarassa on muun muassa Kalifornian yliopiston kampus ja Santa Barbaran lentoasema. Kaupungissa toimii myös Santa Barbaran sinfoniaorkesteri.
|
|
terms of the GNU Free Documentation License.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tulokset - Santa Barbaran Kartta
|
 |
|
|
|
|
|
|
Linkki - Santa Barbaran Kartta
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|