Pocatellon Kartta

  Kartat  World Map Finder 
  Pocatellon Kartta : Maailmankartta  > Pohjois-Amerikan Kartta  > Yhdysvaltain Kartta  > Pocatellon Kartta
Kartta-Pocatello Google-Pocatello Wikipedia-Pocatello
Helppokäyttöinen Pocatellon Kartta, parhaat karttasivustot.
  Kartta - Pocatello
Pocatello
Pocatello on kaupunki kaakkoisessa Idahossa, Yhdysvalloissa. Se on Bannockin piirikunnan suurin kaupunki. Pieni osa siitä kuuluu myös Powerin piirikuntaan.

Pocatello nimettiin shoshonien samannimisen päällikön mukaan. Eurooppalaiset asettuivat alueelle 1800-luvun alussa. Kaupunki perustettiin virallisesti vuonna 1889. Läheinen Alamedan kaupunki yhdistettiin siihen vuonna 1962.

United States Census Bureaun mukaan Pocatellon pinta-ala on 73,1 km², josta kaikki on maata. Vuoden 2000 väestönlaskennan aikaan kaupungissa oli 51 466 asukasta, 19 334 taloutta ja 12 973 perhettä. Asukastiheys oli 703,7/km². Kaupungissa on muun muassa Idahon valtionyliopisto.
terms of the GNU Free Documentation License.
Sponsorilinkit
Tulokset - Pocatellon Kartta RSS
Google-Pocatellon Kartta
Google-Pocatellon Kartta

Google Map
1024 x 768 pixels
Pocatellon Kartta
Google-Pocatellon Kartta

Yahoo! Map
1024 x 768 pixels
Pocatellon Kartta
Google-Pocatellon Kartta

Bing Map
1024 x 768 pixels
Pocatellon Kartta
MapQuest-Pocatellon Kartta

Open Street Map
1024 x 768 pixels
Pocatellon Kartta
MapQuest-Pocatellon Kartta

MapQuest Map
1024 x 768 pixels
Pocatellon Kartta
Flickr-Pocatellon Kartta

Youtube
1024 x 768 pixels
Pocatellon Kartta
Flickr-Pocatellon Kartta

Flickr MAP
1024 x 768 pixels
Pocatellon Kartta
Google-Pocatellon Kartta

Panoramio Map
1024 x 768 pixels
Linkki - Pocatellon Kartta
Tehdäksesi linkin WorldMapFinder :hin valitse seuraava HTML-koodi ja kopioi ja liitä se kohteeseen.
Tekstilinkki
Pocatellon Kartta
Google - Pocatellon Kartta
Kuvalinkki
  Noin WorldMapFinder - Ota yhteyttä  © 2002 - 2009 WorldMapFinder