|
|
|
|
|
Haiti eli Haitin tasavalta (haitiksi Repiblik d Ayiti, ransk. République d'Haïti) on noin yhdeksän miljoonan asukkaan valtio Karibianmerellä. Haitin valtio käsittää pääosin Haitin saaren länsiosan, itäistä osaa hallitsee Dominikaaninen tasavalta. Haiti on pinta-alaltaan Karibianmeren kolmanneksi suurin valtio ja asukasluvultaan suurimpia. Valtio itsenäistyi 1. tammikuuta 1804 Ranskasta.
Haiti on maailman köyhimpiä valtioita. Maailman ruokakriisi 2007–2008, korruptio ja muut poliittiset ongelmat sekä turvattomuus ja luonnonkatastrofit ovat tuhonneet maan talouden.
Haiti sijaitsee pääosin Haitin saaren länsiosissa. Maan pääosa muodostuu kahdesta vuoristoisesta niemimaasta, joiden välissä on Gonâvenlahti. Vuorten itärinteillä on periaatteessa sademetsää, länsirinteillä piikkipensastoa ja savannia. Vuorijonojen välissä on hedelmällisiä laaksoja, kuten tärkeimmän joenlähde?, Artiboniten, laakso. Maan korkein kohta on Pic La Selle -vuorenhuippu, joka kohoaa 2 674 metrin korkeuteen. Koska väestön enemmistön ensisijainen kotitalousenergian lähde on polttopuu, Haitin luonnonmetsät katoavat nopeasti: vuonna 1923 maa-alasta lähes 60 prosenttia oli metsää, vuonna 2006 enää vajaa kaksi prosenttia. Metsien katoaminen aiheuttaa maaperän eroosion kiihtymistä, joka pienentää satoja ja aiheuttaa vaarallisia maanvyörymiä.
Pienempiä Haitiin kuuluvia saaria ovat La Gonâve, Tortuga, Grande Caye ja Ile a Vâche. Haitin suurin kaupunki on sen pääkaupunki Port-au-Prince, jossa on noin kaksi miljoonaa asukasta.
|
|
terms of the GNU Free Documentation License.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tulokset - Haitin Kartta
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|