|
|
|
|
|
Kanada on pohjoisamerikkalainen Kansainyhteisöön kuuluva liittovaltio, jonka rajanaapuri on Yhdysvallat etelässä ja luoteessa. Idässä Kanada rajoittuu Atlanttiin, lännessä Tyyneenmereen ja Alaskaan sekä pohjoisessa Pohjoiseen jäämereen.
Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio (n. 10 miljoonaa neliökilometriä), ja väkiluvultaan 36. suurin valtio (n. 32 miljoonaa). Sen viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Kanadan pääkaupunki on Ottawa, ja sen muita suuria kaupunkeja ovat Calgary, Edmonton, Montréal, Québec, Toronto, Vancouver ja Winnipeg.
Kanada muodostaa yhdessä Yhdysvaltojen ja Meksikon kanssa Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueen.
Kanada käsittää Pohjois-Amerikan pohjoisosan (58 %) Alaskaa lukuun ottamatta. Sen rajanaapurina on Yhdysvallat etelässä ja luoteessa (Alaska). Kanada päättyy Atlanttiin idässä, Tyyneenmereen lännessä ja Pohjoisen jäämereen pohjoisessa.
Kanada on kokonaispinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio Venäjän jälkeen. Suuri osa Pohjois-Kanadasta on kuitenkin kylmistä oloista johtuen viljelykelvotonta, ja niinpä Kanada onkin viljelyskelpoiselta pinta-alaltaan vasta neljänneksi suurin valtio Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen. Kanadan väestötiheys on 3,5 asukasta neliökilometriä kohden, mikä tekee siitä yhden maailman harvimmin asutuista maista.
Maan tiheimmin asuttu alue on Québecin ja Windsorin välinen alue Itä-Kanadassa. Sen pohjoispuolella sijaitsee Kanadan kilpi, joka on laaja Hudsoninlahtea ympäröivä peruskallioalue.
Ontariosta länteen sijaitsevat Kanadan preeriat, jotka ulottuvat Kalliovuorille. Yukonissa sijaitseva Mount Logan (5 959 m) on Kanadan korkein ja Pohjois-Amerikan toiseksi korkein kohta.
Pohjois-Kanadan kasvillisuus vaihtelee havupuumetsistä tundraan ja lopulta pohjoisimpien napaseutujen karuun maahaan. Pohjois-Kanadan mannerosaa reunustaa valtava arktinen saaristo, johon kuuluvat eräät maailman suurimmat saaret. |
|
terms of the GNU Free Documentation License.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tulokset - Kanadan Kartta
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|