Alankomaiden Kartta

  Kartat  World Map Finder 
  Alankomaiden Kartta : Maailmankartta  > Euroopan Kartta  > Alankomaiden Kartta
Kartta-Alankomaat Google-Alankomaat Wikipedia-Alankomaat
Helppokäyttöinen Alankomaiden Kartta, parhaat karttasivustot.
  Kartta - Alankomaat
Alankomaat
Alankomaat on valtio läntisessä Euroopassa. Yhdessä Alankomaiden Antillien ja Aruban kanssa se muodostaa Alankomaiden kuningaskunnan.

Alankomaat rajoittuu idässä Saksaan, etelässä Belgiaan ja pohjoisessa sekä lännessä Pohjanmereen. Pinta-ala on 41 526 neliökilometriä ja väkiluku noin 16 miljoonaa. Alankomaiden pääkaupunki on Amsterdam, mutta hallitus sijaitsee Haagissa, joka on maan kolmanneksi suurin kaupunki. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Rotterdamissa, on Euroopan suurin satama. Maan neljänneksi suurin kaupunki on Utrecht. Maan tiheimmin asuttua aluetta (Etelä- ja Pohjois-Hollannin, Utrechtin ja Flevolandin provinssit) kutsutaan Randstadiksi. Maantieteellisesti Alankomaat on ainutlaatuinen valtio maailmassa, sillä suuri osa siitä sijaitsee merenpinnan tason alapuolella.

Alankomaita kutsutaan myös nimellä Hollanti, joka varsinaisesti tarkoittaa vanhaa Hollannin provinssia, joka nykyään on jaettu Etelä- ja Pohjois-Hollannin provinsseihin. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ohjeiden mukaan Hollanti on käypä nimitys samaan tapaan kuin Alankomaat. Alankomaiden kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan nimellä alankomaalainen tai hollantilainen.

Alankomaita hallitsee maanpinnan tasaisuus. Mäkisiä maisemia löytää vain maan keski- sekä kaakkoisosista. Jääkausi on myös muokannut selänteitä, kuten Hondsrug Drenthessä sekä kukkuloita Nijmegenin, Sallandin, Twenten ja Utrechtse Heuvelrugin lähistöllä. Alankomaat kuuluvat temperaattiseen lehtimetsävyöhykkeeseen. Metsiä on vain vähän, ja ne on suurimmaksi osaksi hakattu pois viljelymaiden ja asutuksen tieltä. Luonnonsuojelualueiden metsissä kasvaa pyökkejä, koivuja, leppää, tammea, saarnea ja jalavia. Havupuita kasvaa lähinnä istutettuina.
terms of the GNU Free Documentation License.
Alankomaiden Kartta
Alkmaarin Kartta Almelon Kartta Almeren Kartta Amersfoorien Kartta
Amstelveenin Kartta Amsterdamin Kartta Apeldoornin Kartta Appingedamin Kartta
Arnhemin Kartta Bredan Kartta Delftin Kartta Den Helderin Kartta
Dordrechtin Kartta Edamin Kartta Eden Kartta Eindhovenin Kartta
Enscheden Kartta Goudan Kartta Groningenin Kartta Haagin Kartta
Haarlemin Kartta Harderwijkin Kartta Heerhugowaardin Kartta Hengelon Kartta
Hilversumin Kartta Hoogeveenin Kartta Hoornin Kartta Leeuwardenin Kartta
Leidenin Kartta Maastrichtin Kartta Nijmegenin Kartta Oldenzaalin Kartta
Purmerendin Kartta Rotterdamin Kartta Sluisin Kartta Spijkenissen Kartta
Utrechtin Kartta Veenendaalin Kartta Venlon Kartta Vlissingenin Kartta
Wageningenin Kartta Winschotenin Kartta Winterswijkin Kartta Zaanstadin Kartta
Zoetermeerin Kartta Zwollen Kartta
Sponsorilinkit
Tulokset - Alankomaiden Kartta RSS
Google-Alankomaiden Kartta
Google-Alankomaiden Kartta

Google Earth
1024 x 768 pixels
Alankomaiden Kartta
Google-Alankomaiden Kartta

Yahoo! Map
1024 x 768 pixels
Alankomaiden Kartta
Google-Alankomaiden Kartta

Bing Map
1024 x 768 pixels
Alankomaiden Kartta
MapQuest-Alankomaiden Kartta

Open Street Map
1024 x 768 pixels
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - Netherlands_Map_A3.jpg

Netherlands_Map_A3.jpg
4959 x 3506 pixels - 3841k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - map_of_netherlands_fs.jpg

map_of_netherlands_fs.jpg
2304 x 2616 pixels - 983k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - Amsterdam.tram-map.gif

Amsterdam.tram-map.gif
1659 x 1116 pixels - 288k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - kaartNL2_1600.gif

kaartNL2_1600.gif
1600 x 1915 pixels - 52k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - HostlistNederland2007Totaal.png

HostlistNederland2007Tota...
1600 x 1830 pixels - 421k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - europe_ref_2000.jpg

europe_ref_2000.jpg
1491 x 1948 pixels - 305k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - netherlands.jpg

netherlands.jpg
1475 x 1689 pixels - 692k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - geol-kaart-NL.jpg

geol-kaart-NL.jpg
1472 x 2114 pixels - 397k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - 5371031.jpg

5371031.jpg
1453 x 1536 pixels - 752k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - netherlands16thc.jpg

netherlands16thc.jpg
1320 x 1919 pixels - 693k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - Koninkrijk_der_Nederlanden.png

Koninkrijk_der_Nederlande...
1180 x 1135 pixels - 400k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - 00554083.jpg

00554083.jpg
1178 x 1536 pixels - 326k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - nederland.jpg

nederland.jpg
1146 x 1193 pixels - 231k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - 00054091.jpg

00054091.jpg
1107 x 1536 pixels - 293k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - netherlands_1815.jpg

netherlands_1815.jpg
1089 x 1612 pixels - 409k
Alankomaiden Kartta
Alankomaiden Kartta - Map-Netherlands.jpg

Map-Netherlands.jpg
1072 x 1285 pixels - 135k
Linkki - Alankomaiden Kartta
Tehdäksesi linkin WorldMapFinder :hin valitse seuraava HTML-koodi ja kopioi ja liitä se kohteeseen.
Tekstilinkki
Alankomaiden Kartta
Google - Alankomaiden Kartta
Kuvalinkki
 1  2  3  4  5  6  7  8  9  Seuraava
  Noin WorldMapFinder - Ota yhteyttä  © 2002 - 2009 WorldMapFinder