|
|
|
|
|
Tetovo on kaupunki Makedonian tasavallan luoteisosassa Šar-vuoren juurella. Tetovo tarkoittaa kirjaimellisesti "Teton paikkaa", ja legendan mukaan kaupunki nimettiin Tetovon käärmeistä puhdistaneen Teton mukaan. Kaupunki sijaitsee noin 40 km länteen Skopjesta ja siellä on noin 70 841 asukasta (2002). Kaupungissa on kaksi yliopistoa.
Tetovo perustettiin virallisesti 1300-luvulla pieneksi asutuskeskukseksi Sveta Bogorodican kirkon ympärille. Makedonian jouduttua Osmanien valtakunnan osaksi Tetovosta tuli kauppa- ja sotilaskeskus ja kaupunkiin rakennettiin moskeijoita, kylpylöitä ja muita julkisia rakennuksia. Osmanien aikana kaupungin nimi oli Kalkandelen. 1800-luvulla ranskalainen matkailija Ami Bue arvioi kaupungin väkiluvuksi noin 4 500 henkeä. Makedonian kommunistinen puolue on perustettu 19. maaliskuuta 1943 Tetovossa.
Tetovossa on useita merkittäviä luostareita, kirkkoja ja moskeijoita. Viimeisistä kuuluisin on todennäiköisesti Maalattu eli Aladzhan moskeija, joka on rakennettu vuonna 1459. Suurin osa Tetovon asukkaista kuuluu Makedonian albaanivähemmistöön.
|
|
terms of the GNU Free Documentation License.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tulokset - Tetovon Kartta
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|