Veronan Kartta

  Kartat  World Map Finder 
  Veronan Kartta : Maailmankartta  > Euroopan Kartta  > Italian Kartta  > Veronan Kartta
Kartta-Verona Google-Verona Wikipedia-Verona
Helppokäyttöinen Veronan Kartta, parhaat karttasivustot.
  Kartta - Verona
Verona
Verona on samannimisen maakunnan pääkaupunki Adigejoen varrella Pohjois-Italiassa Veneton hallintoalueella. Se on Italian huomattavimpia ja parhaiten säilyneitä historiallisia kaupunkeja. Sen kaupunkirakenteessa on säilynyt kerrostumia historian eri kausilta roomalaisajasta lähtien. Lähes 10 kilometrin pituisen muurikehän ympäröimä historiallinen keskusta kuuluu vuodesta 2000 UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Kaupunkilinnoituksena Verona on ainutlaatuinen tarjotessaan esimerkkejä erilaisista puolustusrakennelmista yli kahden vuosituhannen ajalta.

Verona on Euroopan tavara- ja henkilöliikenteen solmukohtia. Se on huomattava tuotannon ja liike-elämän keskus sekä vilkas matkailukaupunki. Noin 12 km kaupungin keskustasta lounaaseen sijaitsee Verona-Villafrancan lentokenttä Valerio Catullo. Veronassa on yliopisto (toiminut itsenäisenä vuodesta 1982) ja piispanistuin jo 200-luvulta lähtien. Veronassa pidetään keväisin Italian tärkeimmät viinimessut Vinitaly. Kaupungissa ilmestyy 7-päiväinen sanomalehti L’Arena (perustettu 1866). Kesäiset oopperajuhlat ja Romeon ja Julian traagisen rakkaustarinan kuvitellut tapahtumapaikat ovat kaupungin matkailuvaltteja historiallisen kaupunkikuvan ohella.

Verona on myös slovakialainen naismuusikko.
terms of the GNU Free Documentation License.
Sponsorilinkit
Tulokset - Veronan Kartta RSS
Google-Veronan Kartta
Google-Veronan Kartta

Google Earth
1024 x 768 pixels
Veronan Kartta
Google-Veronan Kartta

Yahoo! Map
1024 x 768 pixels
Veronan Kartta
Google-Veronan Kartta

Bing Map
1024 x 768 pixels
Veronan Kartta
MapQuest-Veronan Kartta

Open Street Map
1024 x 768 pixels
Veronan Kartta
MapQuest-Veronan Kartta

MapQuest
1024 x 768 pixels
Veronan Kartta
Youtube-Veronan Kartta

Youtube
1024 x 768 pixels
Veronan Kartta
Flickr-Veronan Kartta

Flickr MAP
1024 x 768 pixels
Veronan Kartta
Google-Veronan Kartta

Panoramio Map
1024 x 768 pixels
Veronan Kartta
Veronan Kartta - Map12.jpg

Map12.jpg
5050 x 5600 pixels - 5555k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - verona_1913.jpg

verona_1913.jpg
1606 x 1116 pixels - 588k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - verona.gif

verona.gif
1112 x 1235 pixels - 90k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - map.jpg

map.jpg
1000 x 798 pixels - 228k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - 2005%20town%20map.jpg

2005%20town%20map.jpg
793 x 992 pixels - 164k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - town%20map%202004.jpg

town%20map%202004.jpg
778 x 1056 pixels - 240k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - grand_tour.gif

grand_tour.gif
709 x 709 pixels - 44k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - map1.jpg

map1.jpg
690 x 570 pixels - 115k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - 99locationmap.jpg

99locationmap.jpg
640 x 451 pixels - 87k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - timetrialmap.jpg

timetrialmap.jpg
600 x 847 pixels - 69k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - roadmap.jpg

roadmap.jpg
600 x 847 pixels - 67k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - verona-map.jpg

verona-map.jpg
600 x 594 pixels - 77k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - tryp.gif

tryp.gif
600 x 500 pixels - 75k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - verona.gif

verona.gif
590 x 599 pixels - 97k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - verona_map-bgWrt3.gif

verona_map-bgWrt3.gif
579 x 449 pixels - 64k
Veronan Kartta
Veronan Kartta - verona2.jpg

verona2.jpg
570 x 460 pixels - 71k
Linkki - Veronan Kartta
Tehdäksesi linkin WorldMapFinder :hin valitse seuraava HTML-koodi ja kopioi ja liitä se kohteeseen.
Tekstilinkki
Veronan Kartta
Google - Veronan Kartta
Kuvalinkki
 1  2  Seuraava
  Noin WorldMapFinder - Ota yhteyttä  © 2002 - 2009 WorldMapFinder