Pécsin Kartta

  Kartat  World Map Finder 
  Pécsin Kartta : Maailmankartta  > Euroopan Kartta  > Unkarin Kartta  > Pécsin Kartta
Kartta-Pécs Google-Pécs Wikipedia-Pécs
Helppokäyttöinen Pécsin Kartta, parhaat karttasivustot.
  Kartta - Pécs
Pécs
Pécs on Unkarin viidenneksi suurin kaupunki. Se sijaitsee maan lounaisosassa. Pécs on Baranyan alueen hallinnollinen ja taloudellinen keskus. Kaupunki tunnettiin aiemmin saksalaisella nimellä Fünfkirchen. Kaupungin pinta-ala on 163 neliökilometriä ja asukasluku 159 794 (2001).

Nykyinen Pécsin alue on ollut asutettu jo 6000 vuotta sitten. Ennen Rooman aikaa aluetta asuttivat keltit. Roomalaiset perustivat nykyisen Pécsin paikalle Sopianae-nimisen kaupungin. 300-luvun lopulla Rooman valta alueella heikkeni hunnien hyökkäysten vuoksi.

Pécsiin rakennettiin sairaala viimeistään vuonna 1181, ja vuonna 1367 kaupunkiin perustettiin koko Unkarin ensimmäinen yliopisto.

Pécs on Lahden ystävyyskaupunki.
terms of the GNU Free Documentation License.
Sponsorilinkit
Tulokset - Pécsin Kartta RSS
Google-Pécsin Kartta
Google-Pécsin Kartta

Google Earth
1024 x 768 pixels
Pécsin Kartta
Google-Pécsin Kartta

Yahoo! Map
1024 x 768 pixels
Pécsin Kartta
Google-Pécsin Kartta

Bing Map
1024 x 768 pixels
Pécsin Kartta
MapQuest-Pécsin Kartta

Open Street Map
1024 x 768 pixels
Pécsin Kartta
MapQuest-Pécsin Kartta

MapQuest
1024 x 768 pixels
Pécsin Kartta
Youtube-Pécsin Kartta

Youtube
1024 x 768 pixels
Pécsin Kartta
Flickr-Pécsin Kartta

Flickr MAP
1024 x 768 pixels
Pécsin Kartta
Google-Pécsin Kartta

Panoramio Map
1024 x 768 pixels
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - map.jpg

map.jpg
6984 x 4896 pixels - 2036k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - map_pecs_big.jpg

map_pecs_big.jpg
2330 x 1647 pixels - 725k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - compass0913.jpg

compass0913.jpg
2282 x 1671 pixels - 3359k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - Pecs_PhD_map_200_DPI.jpg

Pecs_PhD_map_200_DPI.jpg
1656 x 1667 pixels - 913k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - compass0913x50.jpg

compass0913x50.jpg
1141 x 836 pixels - 295k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - pecs-map.jpg

pecs-map.jpg
1024 x 782 pixels - 211k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - pecs.jpg

pecs.jpg
1000 x 1000 pixels - 262k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - belvaros.gif

belvaros.gif
1000 x 698 pixels - 168k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - pecs.jpg

pecs.jpg
918 x 910 pixels - 494k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - pecs_map.gif

pecs_map.gif
600 x 601 pixels - 212k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - map.jpg

map.jpg
585 x 439 pixels - 148k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - map2.jpg

map2.jpg
549 x 520 pixels - 547k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - PecsMapKK01.jpg

PecsMapKK01.jpg
521 x 432 pixels - 133k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - map.gif

map.gif
450 x 400 pixels - 47k
Pécsin Kartta
Pécsin Kartta - map.gif

map.gif
450 x 400 pixels - 47k
Linkki - Pécsin Kartta
Tehdäksesi linkin WorldMapFinder :hin valitse seuraava HTML-koodi ja kopioi ja liitä se kohteeseen.
Tekstilinkki
Pécsin Kartta
Google - Pécsin Kartta
Kuvalinkki
 1  Seuraava
  Noin WorldMapFinder - Ota yhteyttä  © 2002 - 2009 WorldMapFinder