Thessalonikin Kartta

  Kartat  World Map Finder 
  Thessalonikin Kartta : Maailmankartta  > Euroopan Kartta  > Kreikan Kartta  > Thessalonikin Kartta
Kartta-Thessaloniki Google-Thessaloniki Wikipedia-Thessaloniki
Helppokäyttöinen Thessalonikin Kartta, parhaat karttasivustot.
  Kartta - Thessaloniki
Thessaloniki
Thessaloníki on Kreikan toiseksi suurin kaupunki ja Makedonian alueen pääkaupunki. Kaupunkia kutsutaan usein Kreikassa myös nimellä Saloniki (Σαλονίκη), ja sen nimi onkin bulgariaksi Солун Solun, ladinoksi סלוניקה ja turkiksi Selânik. Suur-Thessalonikin alueella asuu 800 764 henkeä, itse kaupungissa 355 953 (2001). Kaupunki sijaitsee Thermaikósin (?) lahden pohjukassa Halkidikin niemen juuressa.

Thessaloniki oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 1997. Kaupungissa on kaksi yliopistoa - Aristoteleen yliopisto (Kreikan vanhin yliopisto, perustettu 1926) ja Makedonian yliopisto.

Thessaloniki on tärkeä teollisuus- ja talouskeskus sekä satama.

Kaupungissa oli juutalainen siirtokunta, joka oli perustettu 1. vuosisadalla. Se oli myös ensimmäisiä kristinuskon keskuksia. Apostoli Paavali saarnasi toisella lähetysmatkallaan kaupungin synagogassa, joka oli juutalaisten pääsynagoga siinä Thessalonikin osassa, ja laski perustan kirkolle. Juutalaisten häntä kohtaan osoittama vihamielisyys sai hänet kuitenkin lähtemään kaupungista, ja hän pakeni Veroiaan. Paavali kirjoitti Tessalonikan kristityille kaksi kirjettä, ensimmäisen kirjeen tessalonikalaisille ja toisen kirjeen tessalonikalaisille.
terms of the GNU Free Documentation License.
Sponsorilinkit
Tulokset - Thessalonikin Kartta RSS
Google-Thessalonikin Kartta
Google-Thessalonikin Kartta

Google Map
1024 x 768 pixels
Thessalonikin Kartta
Google-Thessalonikin Kartta

Yahoo! Map
1024 x 768 pixels
Thessalonikin Kartta
Google-Thessalonikin Kartta

Bing Map
1024 x 768 pixels
Thessalonikin Kartta
MapQuest-Thessalonikin Kartta

Open Street Map
1024 x 768 pixels
Thessalonikin Kartta
MapQuest-Thessalonikin Kartta

MapQuest Map
1024 x 768 pixels
Thessalonikin Kartta
Flickr-Thessalonikin Kartta

Youtube
1024 x 768 pixels
Thessalonikin Kartta
Flickr-Thessalonikin Kartta

Flickr MAP
1024 x 768 pixels
Thessalonikin Kartta
Google-Thessalonikin Kartta

Panoramio Map
1024 x 768 pixels
Linkki - Thessalonikin Kartta
Tehdäksesi linkin WorldMapFinder :hin valitse seuraava HTML-koodi ja kopioi ja liitä se kohteeseen.
Tekstilinkki
Thessalonikin Kartta
Google - Thessalonikin Kartta
Kuvalinkki
  Noin WorldMapFinder - Ota yhteyttä  © 2002 - 2009 WorldMapFinder