Helppokäyttöinen Münchenin Kartta, parhaat karttasivustot.
Kartta - München
München
München on Saksan kolmanneksi suurin kaupunki Berliinin ja Hampurin jälkeen. Se sijaitsee Etelä-Saksassa Isarjoen varrella Baijerin osavaltiossa ja on myös osavaltion pääkaupunki. Kaupunki on perustettu vuonna 1158. Sen väkiluku oli vuonna 2007 noin 1,3 miljoonaa.
Münchenin kasvaessa siihen on sulautunut lähiseudun pikkukaupunkeja. Tunnetuin näistä on Dachau, jossa oli keskitysleiri vuosina 1933–1945. Garchingissa on tähtitieteen tutkimuskeskus, jossa on yksi lukuisista Max Planck-instituuteista sekä Euroopan eteläisen observatorion päämaja. Münchenissa on kaksi Saksan parhaisiin kuuluvaa yliopistoa, Ludwig-Maximilians-Universität ja Technische Universität München, jotka olivat Shanghain Jiao Tong -yliopiston maailman 500 parhaan yliopiston listalla vuonna 2007 sijoilla 53. ja 56.
München liittyy läheisesti kansallissosialismin historiaan. Natsipuolue perustettiin kaupungissa, ja Adolf Hitler muutti kaupunkiin jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Münchenissä natsit epäonnistuivat vallankaappausyrityksessä marraskuussa 1923.
Vuonna 1972 Münchenissä pidettiin kesäolympialaiset ja vuonna 2002 Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailut 2002. Kaupunki tunnetaan myös sen vuotuisesta Oktoberfest-olutjuhlasta, Hofbräuhaus-oluthallista ja jalkapallojoukkue FC Bayern Münchenistä. München on taloudellisesti yksi Saksan tärkeimmistä kaupungeista, sillä Münchenissä sijaitsee muun muassa kahdeksan DAX-yrityksen, kuten BMW AG:n, Siemens AG:n ja Allianz AG:n, pääkonttorit.