|
|
|
|
|
Cambridge on vanha yliopistokaupunki Englannissa noin 80 kilometriä Lontoosta pohjoiseen. Se on ympäröivän Cambridgeshiren keskus. Lähiseutuja, etenkin Thames-joen laaksoa, kutsutaan myös 'Piisuoksi' (Silicon Fen) sen ympärille kehittyneiden korkean teknologian yritysten ja tutkimuslaitosten takia.
Vuonna 2001 Cambridgen 108 864 asukkaasta lähes 22 000 oli opiskelijoita , ja kaupunki tunnetaankin ennen kaikkea siitä, että siellä sijaitsee toinen Englannin kahdesta arvostetuimmasta yliopistosta, Cambridgen yliopisto. Yliopisto on hallitseva koko kaupungin rakenteessa. Keskustassa on lukuisia collegeja sekä yliopiston hallintorakennuksia, joista osa on rakennettu jo keskiajalla. Toinen Cambridgen tunnusmerkki on Cam-joki, joka virtaa kaupungin läpi. Etenkin kesäisin se on täynnä turisteja erityisissä tasapohjaisissa punt-veneissä, joita työnnetään eteenpäin pitkällä, niin ikään punt-nimisellä sauvalla. Joen takapuoli, nimeltään The Backs, on myös suosittu turistikohde. Parhaimman kuvan kaupungista yliopistokaupunkina saakin, jos kulkee edestakaisin joen yli eri collegejen läpi. (Queens', King's, Clare, Trinity ja St. John's Collegeilla on maata joen molemmin puolin.) Muita mielenkiintoisia kohteita Cambridgessa ovat esimerkiksi yliopiston museo, Fitzwilliam Museum, King's Collegen kappeli (kuvassa), sekä kasvitieteellinen puutarha.
|
|
terms of the GNU Free Documentation License.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tulokset - Cambridgen Kartta
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Linkki - Cambridgen Kartta
|
|
|
|
|
|
|