Helppokäyttöinen Belfasien Kartta, parhaat karttasivustot.
Kartta - Belfast
Belfast
Belfast on Pohjois-Irlannin pääkaupunki. Belfastissa on noin 280 000 asukasta. Paikalle on perustettu linna jo normannivalloituksen aikoihin, mutta suureksi kaupungiksi Belfast kehittyi vasta 1800-luvulla pellavakehräämöjen ansiosta. Sitä voi siis kutsua Irlannin Manchesteriksi - tai Manseksi.
Nykyään Belfast on koko Pohjois-Irlannin lailla surullisen kuuluisa terrorismista ja katolisten ja protestanttien katkerasta vihanpidosta, mutta historiallisesti ottaen tämä on verraten uusi ilmiö. Vielä 1800-luvun alussa kaupungin protestanttinen älymystö samastui voimakkaasti Irlantiin ja irlantilaisuuteen omistautuen sekä iirin kielelle että irlantilaisen harpun soitolle. Kuningatar Viktoriaa tervehtivätkin hänen ikimuistoisella vierailullaan vuonna 1849 kaupungin protestanttisten porvarien Céad Míle Fáilte! -huudot.
Pellavakehräämöteollisuus on sittemmin taantunut: pellavan tilalle merkittäväksi työnantajaksi nousi Harland-Wolffin telakka, jonka rakentamista laivoista kuuluisin lienee Titanic. Suuri osa laivan tuhossa menehtyneistä olikin Irlannin pohjoisosista lähteneitä köyhiä siirtolaisia.
Viime vuosien rauhanprosessin ansiosta mm. IRA väittää luopuneensa aseistaan, ja vaikka paramilitaristien rangaistuspieksennät ovat omilla alueillaan yhä yleisiä, niin turisteille kaupunki on Länsi-Euroopan turvallisimpia.