|
|
|
|
|
Saudi-Arabian kuningaskunta eli Saudi-Arabia on valtio Aasiassa. Se käsittää suurimman osan Arabian niemimaasta ja sijaitsee Punaisenmeren ja Persianlahden välissä. Sen rajanaapurit ovat Irak, Jordania, Kuwait, Oman, Qatar, Arabiemiraatit ja Jemen. Saudi-Arabia on suurimmaksi osaksi autiomaata.
Saudi-Arabiaan kuuluu suurin osa Arabian niemimaasta, erityisesti sisämaan hiekka-aavikot, joista täysin autio Rub’ al-Khali on suurin. Maan pinta-ala on lähes kaksi miljoonaa neliökilometriä, mutta väkiluku vain 24 miljoonaa. Vain prosentti maan alasta on viljelykelpoista, ja väestö on keskittynyt rannikkoalueille sekä keitaille. Rantaviivaa Saudi-Arabialla on 2 640 kilometriä. Kravun kääntöpiiri kulkee maan halki.
Rajat Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien, Omanin ja Jemenin välillä kulkevat asumattomalla aavikolla ja ovat määrittelemättä, joten maan tarkka koko on tuntematon, arviot ovat välillä: 2 149 690 – 2 240 000 km². Hallituksen arvio on 2 217 949 km².
Enimmäkseen autiomaasta koostuvassa kuivassa Saudi-Arabiassa sateet ovat epäsäännöllisiä ja niukkoja. Lämpötilaeroja esiintyy vuodenajasta ja alueesta riippuen. Maassa on myös ruohoaroja ja vuoristoa; korkein kohta on Jabal Sawda 3 133 metrissä merenpinnan yläpuolella.
Wadeja, osaksi kuivuneita joenuomia, Saudi-Arabiassa on useita. Niiden joukossa ovat Wadi al-Hamd ja Wadi al-Rummah. Saudi-Arabiaan kuuluvia saaria on sekä Punaisellamerellä että Persianlahdella useita.
Kamelit ovat Saudi-Arabiassa arvostettuja eläimiä. Vuonna 2007 oudot kuolemat alkoivat yllättäen levitä niiden parissa; ilmiön todennäköiseksi aiheuttajaksi osoittautui eläinten syömä haitallinen ruoka. Kameleita ehti kuolla useampi tuhat. Maahan iski myös lintuinfluenssa.
Saudi-Arabian kasvillisuuteen kuuluvat taatelipalmut ja akaasiat.
Mekka on islamin pyhin paikka ja tärkein pyhiinvaelluspaikka. Pyhiinvaellusmatka Mekkaan (hadži) kuuluu muslimien uskonnollisiin velvollisuuksiin ja on yksi islamin viidestä peruspilarista. Myös Medina on islamin pyhä kaupunki. Muita kuin muslimeja ei näihin kaupunkeihin päästetä. |
|
terms of the GNU Free Documentation License.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tulokset - Saudi-Arabian Kartta
|
 |
|
|
|
|
|
|
Linkki - Saudi-Arabian Kartta
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|