Tokion Kartta

  Kartat  World Map Finder 
  Tokion Kartta : Maailmankartta  > Aasian Kartta  > Japanin Kartta  > Tokion Kartta
Kartta-Tokio Google-Tokio Wikipedia-Tokio
Helppokäyttöinen Tokion Kartta, parhaat karttasivustot.
  Kartta - Tokio
Tokio
Tokio sijaitsee Japanissa Kantōn alueella Honshūn saarella. Vuodesta 1603, Tokugawa-shōgunaatin alusta lähtien entinen Edon kalastajakylä on ollut Japanin poliittinen ja hallinnollinen keskus. Vuodesta 1868 Tokio on ollut myös Japanin virallinen pääkaupunki ja keisarin asuinpaikka.

Varsinaisessa Tokion kaupungissa asuu 8 483 050 henkeä. 36 769 213 asukkaallaan Tokion metropolialue kuitenkin muodostaa maailman suurimman yhtenäisen kaupunkialueen (1. lokakuuta 2005). Alue on Japanin taloudellinen, teollinen, kaupallinen ja kulttuurinen keskus useine yliopistoineen, korkeakouluineen, teattereineen ja museoineen.

Ennen nimellä Edo tunnettu kaupunki nimettiin uudelleen Tokioksi eli itäiseksi pääkaupungiksi Meiji-restauraation yhteydessä vuonna 1868, kun pääkaupunki siirrettiin sinne Kiotosta.

Naapureidensa Jokohaman, Chiban ja Kawasakin kanssa Suur-Tokion muodostava alue on n. 33 miljoonalla asukkaallaan maailman suurin kaupunki.

Kokoonsa nähden Tokiossa on vähemmän pilvenpiirtäjiä kuin muissa vastaavan kokoluokan kaupungeissa, mikä johtuu suurelta osin maanjäristykset huomioivista rakennussäädöksistä. Niinpä suurin osa kaupungista muodostuukin 2–6 kerroksen korkuisista asuintaloista. Tokio on myös kuuluisa tehokkaasta joukkoliikennejärjestelmästään sekä ruuhka-ajoistaan.

Erikoista Tokiossa on suurkaupungiksi varsinaisen ydinkeskusta-alueen puuttuminen. Ydinkeskustan sijasta Yamanote-rautatielinjan varrella tai sen lähellä sijaitsee lukuisia aluekeskittymiä. Näitä ovat muun muassa Shinjuku (liike- ja viihdekeskittymä jossa myös hallinnollinen pilvenpiirtäjäkeskus), Shibuya (viihde- ja kauppakeskittymä), Akihabara (viihde-elektroniikan myyntikeskus), Ueno (perinteinen pääkaupunkiosa), Ginza (turistikeskus jossa kalliita erikoisliikkeitä), Roppongi (ulkomaalaisten suosima yöelämän keskus), Ikebukuro (työpaikka- ja kauppakeskittymä) ja pienimpänä Harajuku (etenkin teinien suosima viihdekeskus). Näistä Shinjuku mielletään kuitenkin eniten Tokion keskustaksi, sillä siellä sijaitsee mm. Tokion (ja maailman) vilkkain rautatieasema, jonka läpi kulkee päivittäin yli 800 000 henkeä. Maailman vilkkain jalankulkuristeys on Shibuyan rautatieaseman länsipuolen risteystori Hachikōn patsaan ympäristössä.
terms of the GNU Free Documentation License.
Sponsorilinkit
Tulokset - Tokion Kartta RSS
Google-Tokion Kartta
Google-Tokion Kartta

Google Earth
1024 x 768 pixels
Tokion Kartta
Google-Tokion Kartta

Yahoo! Map
1024 x 768 pixels
Tokion Kartta
Google-Tokion Kartta

Bing Map
1024 x 768 pixels
Tokion Kartta
MapQuest-Tokion Kartta

Open Street Map
1024 x 768 pixels
Tokion Kartta
MapQuest-Tokion Kartta

MapQuest
1024 x 768 pixels
Tokion Kartta
Youtube-Tokion Kartta

Youtube
1024 x 768 pixels
Tokion Kartta
Flickr-Tokion Kartta

Flickr MAP
1024 x 768 pixels
Tokion Kartta
Google-Tokion Kartta

Panoramio Map
1024 x 768 pixels
Tokion Kartta
Tokion Kartta - Tokyo_suburban.jpg

Tokyo_suburban.jpg
4000 x 3143 pixels - 3240k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - tokyo-all-rail-map.gif

tokyo-all-rail-map.gif
3577 x 2662 pixels - 229k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - JR%20East%20map.png

JR%20East%20map.png
3309 x 2339 pixels - 458k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - 68.jpg

68.jpg
2991 x 1994 pixels - 2896k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - tokyomap.jpg

tokyomap.jpg
2519 x 3426 pixels - 1267k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - 20080614144257!Tokyo_metro_map.png

20080614144257!Tokyo_metr...
2400 x 1800 pixels - 1170k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - Tokyo%20rail%20map.jpg

Tokyo%20rail%20map.jpg
2382 x 1445 pixels - 439k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - Tokyo.jpg

Tokyo.jpg
2304 x 1673 pixels - 442k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - Tokyo.jpg

Tokyo.jpg
2304 x 1673 pixels - 442k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - tokyo.jpg

tokyo.jpg
2262 x 1785 pixels - 3063k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - TokyoSubways.jpg

TokyoSubways.jpg
2116 x 1614 pixels - 843k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - tokyosubways.jpg

tokyosubways.jpg
2116 x 1614 pixels - 843k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - Tokyo_metro.jpg

Tokyo_metro.jpg
2000 x 1500 pixels - 805k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - tokyo_subway_map.jpg

tokyo_subway_map.jpg
2000 x 1430 pixels - 759k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - tokyo-subway-map.jpg

tokyo-subway-map.jpg
2000 x 1430 pixels - 759k
Tokion Kartta
Tokion Kartta - tokyo1.jpg

tokyo1.jpg
2000 x 1389 pixels - 389k
Linkki - Tokion Kartta
Tehdäksesi linkin WorldMapFinder :hin valitse seuraava HTML-koodi ja kopioi ja liitä se kohteeseen.
Tekstilinkki
Tokion Kartta
Google - Tokion Kartta
Kuvalinkki
 1  2  3  4  5  6  7  8  Seuraava
  Noin WorldMapFinder - Ota yhteyttä  © 2002 - 2009 WorldMapFinder