Gifun Kartta

  Kartat  World Map Finder 
  Gifun Kartta : Maailmankartta  > Aasian Kartta  > Japanin Kartta  > Gifun Kartta
Kartta-Gifu Google-Gifu Wikipedia-Gifu
Helppokäyttöinen Gifun Kartta, parhaat karttasivustot.
  Kartta - Gifu
Gifu
Gifu on Gifun prefektuurin pääkaupunki Japanissa. Kaupungilla on ollut merkittävä rooli Japanin historiassa, sillä se sijaitsee aivan valtion keskiosassa. Sengoku-kaudella useat sotaherrat, kuten Oda Nobunaga, käyttivät aluetta tukikohtanaan yrittäessään yhdistää Japanin ja hallita maata. Gifu jatkoi kukoistustaan maan yhdistymisen jälkeenkin ensin merkittävänä shukubana Edo-kauden Nakasendō-tien varrella ja myöhemmin yhtenä Japanin muotikeskuksista. Ennen kasvamistaan nykyaikaiseksi kaupungiksi se kuului entiseen Atsumin piirikuntaan, mutta myöhemmin Japanin hallinto on nimittänyt sen keskeiseksi ydinkaupungiksi.

Gifu sijaitsee Nagara-joen tulvatasangolla. Kaupunki on käyttänyt hyödykseen alueen luonnonvaroja kehittääkseen sekä perinteisiä elinkeinoja, kuten Mino washin valmistusta ja maataloutta, että matkailua, kuten merimetsokalastusta. Kinka-vuori on yksi kaupungin tärkeimmistä symboleista. Sillä sijaitsevat kansallisesti suojeltu metsäalue ja Gifun linna, kopio Nobunagan aiemmasta linnasta. Gifussa järjestetään lisäksi lukuisia festivaaleja ja tapahtumia vuoden ympäri.

Kaksi tärkeää rautatielinjaa yhdistää Gifun muuhun Japaniin. JR Centralin Tōkaidō-päälinja kulkee kaupungin halki liittäen sen ympäröivään alueeseen ja Nagoyaan, yhteen Japanin suurimmista kaupungeista. Kaupungista johtaa suora junayhteys myös Chūbu Centrairin kansainväliselle lentoasemalle. Gifulla on aktiiviset suhteet kuuteen ystävyyskaupunkiin.
terms of the GNU Free Documentation License.
Sponsorilinkit
Tulokset - Gifun Kartta RSS
Google-Gifun Kartta
Google-Gifun Kartta

Google Earth
1024 x 768 pixels
Gifun Kartta
Google-Gifun Kartta

Yahoo! Map
1024 x 768 pixels
Gifun Kartta
Google-Gifun Kartta

Bing Map
1024 x 768 pixels
Gifun Kartta
MapQuest-Gifun Kartta

Open Street Map
1024 x 768 pixels
Gifun Kartta
MapQuest-Gifun Kartta

MapQuest
1024 x 768 pixels
Gifun Kartta
Youtube-Gifun Kartta

Youtube
1024 x 768 pixels
Gifun Kartta
Flickr-Gifun Kartta

Flickr MAP
1024 x 768 pixels
Gifun Kartta
Google-Gifun Kartta

Panoramio Map
1024 x 768 pixels
Gifun Kartta
Gifun Kartta - map-iwamura-gifu.jpg

map-iwamura-gifu.jpg
1024 x 620 pixels - 185k
Gifun Kartta
Gifun Kartta - 0302map_gifu.gif

0302map_gifu.gif
951 x 869 pixels - 135k
Gifun Kartta
Gifun Kartta - map_gifu-ann.gif

map_gifu-ann.gif
772 x 884 pixels - 47k
Gifun Kartta
Gifun Kartta - map.gif

map.gif
750 x 570 pixels - 96k
Gifun Kartta
Gifun Kartta - gifu_map.jpg

gifu_map.jpg
613 x 544 pixels - 133k
Linkki - Gifun Kartta
Tehdäksesi linkin WorldMapFinder :hin valitse seuraava HTML-koodi ja kopioi ja liitä se kohteeseen.
Tekstilinkki
Gifun Kartta
Google - Gifun Kartta
Kuvalinkki
 1  Seuraava
  Noin WorldMapFinder - Ota yhteyttä  © 2002 - 2009 WorldMapFinder