Bisertan Kartta

  Kartat  World Map Finder 
  Bisertan Kartta : Maailmankartta  > Afrikan Kartta  > Tunisian Kartta  > Bisertan Kartta
Kartta-Biserta Google-Biserta Wikipedia-Biserta
Helppokäyttöinen Bisertan Kartta, parhaat karttasivustot.
  Kartta - Biserta
Biserta
Biserta on kaupunki Tunisian pohjoisrannikolla 66 km:n päässä maan pääkaupungista Tunisista. Bisertasta on matkaa Afrikan pohjoisimpaan kärkeen Cap Blanciin noin 15 km. Kaupungissa on noin 115 000 asukasta, joten se on Tunisian pohjoisrannikon suurin kaupunki. Bisertaa pidetään vanhimpana ja eurooppalaisimpana Tunisian kaupunkina.

Foinikialaisten kerrotaan perustaneen kaupungin vuoden 1000 tienoilla. Biserta oli myös viimeinen ranskalaiskaupunki, kun muu osa maasta oli jo itsenäistynyt Ranskasta. Ranskalaiset poistuvat Bisertasta lopullisesti 15. lokakuuta vuonna 1963. Nykyään Bisertassa on erilaisia sotilastukikohtia.

Bisertan elinkeinoja ovat hedelmien, vihannesten ja vehnän viljely, kalastus ja teollisuus. Teollisuustuotteita ovat esimerkiksi tekstiilit ja autojen osat. Myös öljyä porataan. Biserta tunnetaan viinirypäleistään ja niistä valmistetusta viinistä sekä kauniista metsistään ja rannoistaan.
terms of the GNU Free Documentation License.
Sponsorilinkit
Tulokset - Bisertan Kartta RSS
Google-Bisertan Kartta
Google-Bisertan Kartta

Google Map
1024 x 768 pixels
Bisertan Kartta
Google-Bisertan Kartta

Yahoo! Map
1024 x 768 pixels
Bisertan Kartta
Google-Bisertan Kartta

Bing Map
1024 x 768 pixels
Bisertan Kartta
MapQuest-Bisertan Kartta

Open Street Map
1024 x 768 pixels
Bisertan Kartta
MapQuest-Bisertan Kartta

MapQuest Map
1024 x 768 pixels
Bisertan Kartta
Flickr-Bisertan Kartta

Youtube
1024 x 768 pixels
Bisertan Kartta
Flickr-Bisertan Kartta

Flickr MAP
1024 x 768 pixels
Bisertan Kartta
Google-Bisertan Kartta

Panoramio Map
1024 x 768 pixels
Linkki - Bisertan Kartta
Tehdäksesi linkin WorldMapFinder :hin valitse seuraava HTML-koodi ja kopioi ja liitä se kohteeseen.
Tekstilinkki
Bisertan Kartta
Google - Bisertan Kartta
Kuvalinkki
  Noin WorldMapFinder - Ota yhteyttä  © 2002 - 2009 WorldMapFinder