|
|
|
|
|
Abuja on Nigerian pääkaupunki ja maan kuudenneksi suurin kaupunki. Vuonna 2005 sen asukasluvuksi arvioitiin 2,5 miljoonaa. Nigeriassa päätettiin vuonna 1976 siirtää pääkaupunki Lagosista keskellä maata sijaitsevaa Abujaan. Virallisesti kaupungista tuli maan pääkaupunki vuonna 1991.
Pääkaupungin paikka valittiin maantieteellisen sekä uskontojen ja heimojen välisen tasapuolisuuden mukaan. Toinen syy siirtoon oli Lagosin hallitsematon kasvu, joka teki entisen pääkaupungin asuin- ja liikenneolot epämiellyttäviksi. Samaan aikaan Brasilia päätti siirtää pääkaupunkinsa Brasíliaan, melko samanlaisin perusteluin.
Uuden pääkaupungin asemakaavan ja perusrakenteen suunnitteli japanilainen arkkitehti Kenzo Tange. Kaupungin puolikuun muoto on paikallisen topografian sanelema, mutta siinä on etuja infrastruktuurin kannalta. Muslimit näkevät muodossa myös uskonnollista symboliikkaa.
Kaupungin näkyvin nähtävyys on Aso Rock, 400-metrinen monoliitti, joka vaikuttavuudessaan kilpailee Australian Ulurun kanssa. Muita nähtävyyksiä ovat ekumeeninen katedraali ja suuri moskeija.
Useimmat ulkomaat ovat siirtäneet virallisen lähetystönsä Abujaan, mutta säilyttäneet vanhan lähetystörakennuksen Lagosissa ja perustaneet siihen konsulaatin tai kaupallisen edustuston.
|
|
terms of the GNU Free Documentation License.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tulokset - Abujan Kartta
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|