Burundin Kartta

  Kartat  World Map Finder 
  Burundin Kartta : Maailmankartta  > Afrikan Kartta  > Burundin Kartta
Kartta-Burundi Google-Burundi Wikipedia-Burundi
Helppokäyttöinen Burundin Kartta, parhaat karttasivustot.
  Kartta - Burundi
Burundi
Burundi, virallisesti Burundin tasavalta, on pieni valtio Itä-Afrikassa suurten järvien alueella. Se rajautuu pohjoisessa Ruandaan, etelässä ja idässä Tansaniaan ja lännessä Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Vaikka Burundilla ei ole yhteyttä merelle, sillä on lounaassa rantaviivaa Tanganjikajärvellä.

Twat, tutsit ja hutut ovat asuneet Burundin alueella siitä lähtien kun valtio muodostui viisi vuosisataa sitten. Tutsit hallitsivat Burundia kuningaskuntana yli kahdensadan vuoden ajan. 1900-luvun alussa Saksa ja Belgia kuitenkin miehittivät alueen, ja Burundista ja Ruandasta tuli Ruanda-Urundi-niminen eurooppalainen siirtomaa. Poliittisia levottomuuksia esiintyi koko alueella tutsien ja hutujen välisten sosiaalisten erojen vuoksi ja ne saivat Burundissa aikaan sisällissodan 1900-luvun puolivälin jälkeen. Nykyään Burundia hallitaan edustuksellisena demokratiana, jossa on presidenttivaltainen järjestelmä. 62 prosenttia burundilaisista on roomalaiskatolisia, 8–10 prosenttia muslimeita ja loput seuraavat alkuperäistä animistista uskontoa tai muita kristittyjä suuntauksia.

Burundi on yksi maailman kymmenestä köyhimmästä valtiosta. Sisällissotien vuoksi Burundin bruttokansantuote on alhainen, väestönkasvu on epävakaata ja resursseja on niukasti. Koboltti ja kupari ovat Burundissa hyödynnettäviä luonnonvaroja. Maan tärkempiin vientituotteisiin kuuluvat kahvi ja sokeri.
terms of the GNU Free Documentation License.
Burundin Kartta
Bujumburan Kartta Bururin Kartta
Sponsorilinkit
Tulokset - Burundin Kartta RSS
Google-Burundin Kartta
Google-Burundin Kartta

Google Earth
1024 x 768 pixels
Burundin Kartta
Google-Burundin Kartta

Yahoo! Map
1024 x 768 pixels
Burundin Kartta
Google-Burundin Kartta

Bing Map
1024 x 768 pixels
Burundin Kartta
MapQuest-Burundin Kartta

Open Street Map
1024 x 768 pixels
Burundin Kartta
Burundin Kartta - Burundi_Topography.png

Burundi_Topography.png
1628 x 1662 pixels - 3867k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - 4.gif

4.gif
1425 x 1600 pixels - 69k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - 1.gif

1.gif
1425 x 1600 pixels - 35k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - burundi_map.jpg

burundi_map.jpg
1200 x 1414 pixels - 407k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - burundi.jpg

burundi.jpg
1155 x 1685 pixels - 206k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - map_political.jpg

map_political.jpg
1086 x 1296 pixels - 356k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - 843_a.jpg

843_a.jpg
1086 x 1296 pixels - 262k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - burundi_pol99.jpg

burundi_pol99.jpg
1086 x 1296 pixels - 262k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - burundi_app_2009.png

burundi_app_2009.png
1042 x 1042 pixels - 61k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - burundi_power_network.jpg

burundi_power_network.jpg
1012 x 1264 pixels - 260k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - maprefugees.JPG

maprefugees.JPG
1010 x 1250 pixels - 237k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - burundi_refugees.jpg

burundi_refugees.jpg
1010 x 1250 pixels - 224k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - burundi_agricultural.jpg

burundi_agricultural.jpg
1006 x 1262 pixels - 228k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - hugemap.JPG

hugemap.JPG
1006 x 1252 pixels - 321k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - burundi.jpg

burundi.jpg
1006 x 1252 pixels - 319k
Burundin Kartta
Burundin Kartta - burundi_population.jpg

burundi_population.jpg
1004 x 1252 pixels - 191k
Linkki - Burundin Kartta
Tehdäksesi linkin WorldMapFinder :hin valitse seuraava HTML-koodi ja kopioi ja liitä se kohteeseen.
Tekstilinkki
Burundin Kartta
Google - Burundin Kartta
Kuvalinkki
 1  2  3  4  Seuraava
  Noin WorldMapFinder - Ota yhteyttä  © 2002 - 2009 WorldMapFinder